24
HUH
18.15
Miehet Edustus, Nelonen

Hot Lips - PaiHa PaiHa   0 - 2

Kisapuisto KHT

PaiHan miehille voitto Nelosen avauksessa

Paimion Hakan miesten yli 11 kuukauden mittainen vaellus pimeydessä päättyi eilen Pansion Kisapuistossa! Lähes vuoden päivät ehti kulua aikaa edellisestä futiskentällä sarjapelissä saavutetusta voitosta. Turussa paimiolaiset veivät kolme pistettä 0-2 lukemin Fc Hot Lipsia vastaan.

Sarjan avaus pelattiin Pansion lähes uudella tekonurmella, joka ei ollut PaiHalle ennestään tuttu kenttä. Ensimmäisellä puoliajalla oli aistittavissa pientä jännitystä, mutta siitäkin huolimatta muutamia maalipaikkoja saatiin luotua. Ottelua oli ehditty pelata kolmannes, kun Haka sai kulmapotkun. Kapteeni Valtteri Koski veti tarkasti pallon takatolpalle, josta toppari Tiago Cortes puski pallon sisään. Tauolle mentiin 0-1 lukemissa.

Toisella puoliajalla PaiHa teki kaksi vaihtoa keskikentälle, joka hiukan sekoitti omaa peliä. Erinomaisesti pelannut puolustus sai kuitenkin nollattua Lipsi hyökkäyksen.

Paimiolaiset pääsivät iskemään voittomaalin viisi minuuttia ennen ottelun loppua. Oikealla laidalla pelannut Juuso Jaakkola onnistui riistämään vastustajalta pallon ja pisti tästä Waltteri Saariston yksin läpi. Koko alkukauden kuumilla jaloilla ja sarja-avauksessa hajonneilla kengillä pelannut Saaristo kiitti pistämällä pallon verkon perukoille.

Vielä lisäajalla Jaakkola tarjoili Saaristolle toisen vähintään yhtä makean maalipaikan, mutta toistamiseen kaksikko ei onnistunut.

Erittäin tärkeä ottelu päättyi 0-2 vieraiden hyväksi ja paimiolaisilla oli kunnia nousta ensimmäisenä Nelosessa lohkonsa kärkeen, kun muita lohkon pelejä ei ollut vielä pelattu.


Tilastot
Hot Lips

0 - 2

(0-1)
84'MaaliSaaristo Waltteri

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista