Paimion Hakan juhlatapahtuma 12.1 edustuksen pelissä VG-62 vastaan
Julkaistu: 08.01.2019 00.00

Paimion Hakan juhlatapahtuma 12.1 edustuksen pelissä VG-62 vastaan

Suomalainen jääkiekko täyttää tammikuussa 90 vuotta ja seurat juhlistavat juhlakautta omilla juhlatapahtumillaan. Monessa suomalaisessa seurassa – liigassa ja junioriseuroissa – on päätetty lähteä mukaan juhlakauteen järjestämällä oman juhlatapahtuman tai -ottelun, jonka yhteydessä nostetaan esiin oman seuran ja samalla koko lajin historiaa ja nykypäivää.

Paimion Haka lähtee juhlakauteen mukaan järjestämällä juhlaottelun lauantaina 12.1 jolloin Hakan edustus pelaa Naantalilaista VG-62 joukkuetta vastaan kello 17:30 alkavassa ottelussa. Ottelutapahtumassa palkitaan Paimion Hakan pitkäaikaisia toimijoita, vuoden seuratyöntekijä ja vuoden juniori sekä esitellään omia junioreita ja junioritoimintaa. Ennen ottelua Maamme-laulun esittää Paimiolaisille tuttu Anu Kivelä. Vauhdikkaassa ottelutapahtumassa tarjolla on itse pelin lisäksi myös leikkimielistä kisailua ja tapahtumassa on mahdollisuus myös osallistua arvontaan, jossa palkintona kahden hengen MM-kisamatka 10-13.5.2019 (sisältäen lennot, hotellihuoneen ja otteluliput).

Paimion Hakan pelipaidalla ilmainen sisäänpääsy koko perheelle, muutoin sisäänpääsy 5e.
Vapaaehtoinen kannatusmaksu 10e.

Juhallisuudet alkavat noin kello 17:15 ja kaikki mukaan viettämään kiekollista lauantai-iltaa! Tässä linkki facebook eventtiin:
https://www.facebook.com/events/2241125689546498/

Seuran uusimmat