Haka kotivoittoon jatkoajalla
Julkaistu: 23.09.2018 00.00

Haka kotivoittoon jatkoajalla

II-divisioonan sarja-avauksessa kotiareenalla kaatui vastustaja Lauttakylän Luja jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 5-4.

Molemmat joukkueet joutuivat lähtemään otteluun hieman vajailla kokoonpanoilla, mutta kunto kesti ja pieniä suvantovaiheita lukuun ottamatta vauhtia pelissä riitti loppuun asti. Vauhtia todistivat myös molempien joukkueiden maalivahdit, joille kummallekin kertyi ottelussa lähes 60 torjuntaa. Hakan maalilla erinomaisesti onnistuneen Juho Santasen torjuntaprosentiksi tuli huikeat 93,55%. Vierasjoukkueen peliä pyöritti ja piti Lujaa mukana kamppailussa sarjan kiintotähti ja pistelinko Miika Raittinen (2+1), mutta kotijoukkueen laajempi rintama varmisti voiton. Markus Ketola (1+0) pääsi maalin makuun ensimmäisessä ottelussaan Hakan paidassa. Lasse Lintula (1+1) alusti toisen erän lopulla ensin Timo Salmisen (1+1) tärkeän tasoituksen lukemiin 3-3, ja vei itse heti perään Hakan johtoon maalein 4-3. Luja tuli kolmannessa erässä siirretyn rangaistuksen aikana kuitenkin vielä tasoihin ja näin päädyttiin jatkoajalle, johon Haka oli valmiimpi ja hallitsikin sitä. Ratkaisijan viitan otti harteilleen nuori Toni Mahkonen (2+0), joka tekemänsä ottelun avausmaalin lisäksi laukoi voittomaalin verkon perukoille ja pysäytti pelikellon aikaan 61:26.

Kotijoukkueen lähtökohdat otteluun olivat enemmän kuin haastavat. Uusi päävalmentaja Jari Saaristo joukkueineen joutui sekä olosuhteiden takia, että flunssa-aallon harventaman kokoonpanon johdosta, elämään melkoisessa epätietoisuudessa ottelua edeltävällä viikolla. Halliremontin takia oli jääaikaa jouduttu muutenkin hakemaan muualta ja harjoittelu oli jäänyt vähiin, yhden kerran ehti kotijää tulla viikolla tutuksi, mutta toisella oman kentän harjoituskerralla joutui joukkue jäänhoitotöiden takia jälleen etsimään korvaavan kentän. Kokoonpanoa Saaristo joutui sairastelujen takia muokkaamaan vielä pelipäivänä erityisesti puolustuksen osalta. Kaksi sarjapistettä, napattuina kotiyleisön edessä II-divisioonan kestomenestyjältä, maistuivat erityisen makeilta.

- Jännittävää oli vähän joka suhteessa. Vähäinen harjoittelu ja vain kahdella varsinaisella puolustajalla peliin lähteminen toivat omat lisämausteensa sarja-avaukseen valmistautumisessa. Itse ottelussa oma hyökkäyspeli toimi hyvin, mutta pelin kääntyessä pitää viisikkopuolustusta parantaa. Ylivoimia pitää jatkossa pystyä hyödyntämään, toki niitäkin pitää päästä myös harjoittelemaan. Jatkoajalla kolmella kolmea vastaan hallittiin peli hyvin ja saatiin tarvittava, vapauttava onnistuminen, summasi Saaristo kamppailun lyhyesti.

Hakan seuraavaa kotiottelua saadaan hetki odotella, koska joukkueella on edessään vieraskiertue. Kolme seuraavaa peliä pelataan tiiviiseen tahtiin reilun viikon sisällä ensi perjantaista alkaen Loimaalla, Harjavallassa ja Forssassa. Kotiyleisön edessä Haka esiintyy jälleen lauantaina 13.10., kun vastaan asettuu viime kauden finaalijoukkue RNK.

Seuran uusimmat