Paimion Hakan naisten edustusjoukkueen kolmen ottelun nollapeliputki katkesi lauantaina, kun Naisten Kolmosen sarjakärki FC Nokia saapui vieraaksi Paimioon. Nokialaiset eivät ole hävinneet kaudella vielä yhtäkään ottelua, ja joukkue lähti myös Paimiosta kotimatkalle kolme pistettä rikkaampana.
PaiHa sai ottelussa vahvan alun ja luotua painetta Nokian päätyyn. Maisa Ikäheimonen olikin lähellä maalintekoa jo pelin alkuminuuteilla, kun komea laukaus osui ylärimaan. Nokialaiset pääsivät kuitenkin nopeasti peliin mukaan, ja PaiHan puolustuslinja oli ajoittain ongelmissa. Tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen joukkueet kävelivät tauolle maalittomassa tilanteessa.
Toinen jakso oli PaiHalta selkeästi heikompaa pelaamista. Joukkueella oli haasteita yläpuolustamisessa, joten FC Nokia pääsi avaamaan peliään paremmin. Toista jaksoa ehtikin kulua vain viisi minuuttia, kun Aino Pöntinen pääsi laukomaan paihalaisten purusta vastapallon verkkoon yli maalivahdin. PaiHan loppukiri jäi tehottomaksi, ja ottelu päättyi nokialaisille 0–1.
- Kärkijoukkueita vastaan pitäisi saada omasta pelistä paras irti, mutta emme siinä tällä kertaa onnistuneet. Pelaajat tekivät taas kovan määrän töitä, mutta pelillisesti tekeminen jäi hieman vajaaksi, kertoo PaiHan päävalmentaja Sami Haltia.
Paimion Hakan tiivis ottelutahti saa jatkoa, kun seuraava kotipeli on vuorossa jo torstaina. Myöhäisillan ottelu sarjan viidentenä olevaa Liedon Palloa vastaan alkaa KHT Soikalla klo 20.00.
Otteluisäntä Electric Power Finland Oy palkitsi parhaimpina pelaajina PaiHalta maalivahti Emma Suomisen ja vierasjoukkueelta Helmi Kuusenojan.
Kuva: Harri Falck. Kuvassa joukkuekavereiden valitsema ottelun pelaaja Siiri Hörkkö. Lisää kuvia ottelusta: https://www.harrifalck.fi/Gallery/Sports/PaiHa-FC%20Nokia%2031.8.2024/
04.05.2025 20.51 | PaiHa voittoon kotiavauksessa Heikkilän viidellä osumalla |
27.04.2025 20.09 | PaiHan naisille tappio kauden avausottelussa |
03.04.2025 13.37 | PaiHa aloitti Suomen Cupin murskavoitolla |
30.03.2025 13.55 | PaiHan naiset kamppailivat sisukkaasti Ykkösen Tepsiä vastaan |
24.03.2025 17.05 | PaiHan naisten vieraaksi Ykkösessä pelaava TPS |
13.11.2024 12.12 | Sami Haltia ja Hanna Ruohomaa jatkavat Hakan valmennuksessa |