Hakalle kotiavauksesta tappion karvasta kalkkia
Julkaistu: 19.07.2020 00.00

Hakalle kotiavauksesta tappion karvasta kalkkia

Paimion Hakan miesten edustusjoukkue kohtasi torstaina tämän kauden ensimmäisessä kotiottelussa Salon Wilppaan. Ottelua hallinnut kotijoukkue joutui kuitenkin pettymään pelin viime hetkillä kun kahden maalin johto kääntyi vieraiden 2-3 voitoksi.

Kaunis keli houkutteli Paimion urheilupuistoon runsaasti yleisöä ja lehterit olivat täynnä jo hyvissä ajoin. Katsojamääräksi laskettiin 305.

"Oli mahtava fiilis päästä avaamaan kausi vihdoin myös kotikentällä. Yleisöä oli hienosti paikalla ja tunnelma oli erinomainen." kertoo Hakan maalilla pelannut Jesse Peltonen.

Hakalla oli kokoonpanosta sivussa muutamia pelaajia loukkaantumisten ja työkiireiden takia, mutta kasaan oli silti saatu todella laadukas ryhmä.

Kotijoukkue aloitti pelin vahvasti ja ensimmäinen maali syntyi vain 11 minuutin pelin jälkeen. Hakan Mark Goldson pääsi iskemään pallon Wilppaan Eemeli Mälkösen taakse. Vastustajan vaihtopenkillä protestoitiin tilannetta paitsioksi, mutta myöhemmin tuomari ohjeisti, että kyseessä oli uusien sääntöjen nojalla hyväksytty maali.

Vielä ennen taukoa maalin makuun Haka-paidassa päässyt Joonas Manzo kasvatti paimiolaisten johtoa. Kapteeni Niclas Forssin syöttö vapautti Manzon läpiajoon eikä kokenut hyökkääjä tuhlannut paikkaansa.

Pelin ensimmäisellä jaksolla vieraiden vaarallisin paikka syntyi vapaapotkusta. Läheltä annettu kova vapaapotku osui maalin ylärimaan ja kimposi siitä suoraan maaliviivan viereen. Haka puolustus sai kuitenkin pallon purettua. Tauolle siirryttiin 2-0 PaiHan johdossa.

Toinen puoliaika oli kotijoukkueelta edellistä heikompi. Vastustaja pääsi pikku hiljaa peliin mukaan, mutta 75. minuutille asti Haka puolustus sai vaaralliset tilanteet hoidettua rutiinilla.

Sitten peli kääntyi Hakan kannalta synkäksi. Hakan keskikenttä antoi puolustuspäähän virhesyötön, johon Wilppaan hyökkääjä pääsi iskemään väliin. Vieraiden John Keister iski tarkan 2-1 kavennusosuman.

Tästä maalista virtaa saaneet salolaiset puskivat päälle, kun kotijoukkueen peli oli täysin sekaisin. Tasoitusmaali 2-2 syntyi vain kaksi minuuttia edellisen maalin jälkeen.

Juuri ennen pelin täyttä aikaa tuli PaiHa-puolustuksen kirvelevin virhe, kun päätyviivan vierestä maalille keskitetty pallo päätyi paimiolaisten oman pelaajan kautta verkon perukoille ja Wilpas pääsi 2-3 johtoon.

Pelin viimeiset minuutit kotijoukkue haki vielä vimmatusti tasoitusta. Hyökkääjä Raid Amirin vaarallinen pommi oli jo upota maaliin, mutta Mälkösen erinomainen venytys pelasti salolaiset. Lopulta tuomari vihelsi pelin päättyneeksi ja sarjapisteet matkasivat Wilppaan mukana Saloon.

"Ensimmäisellä puolikkaalle pystyimme tarjoamaan katsojille korkeatasoista jalkapalloa noudattaen omaa pelisuunnitelmaa. Valitettavasti toisella jaksolla saatiin kallis oppitunti siitä, miten keskittyminen täytyy säilyä koko ottelun ajan." harmittelee Haka-vahti Peltonen.

"Ottelun ensimmäinen jakso oli meiltä hyvä ja pelisuunnitelman mukainen. Toisella jaksolla meidän avauskokoonpanon ja vaihtomiehien asenne ratkaisi pelin vastustajan eduksi. Tätä meidän täytyy kehittää." kommentoi ottelun jälkeen päävalmentaja Tom Powers.

Tulevana torstaina 23.7 klo 19.00 Haka pelaa kauden toisen kotiottelunsa ja vieraaksi saapuu FC Inter2, joka on aloittanut sarjan yhdellä tappiolla ja yhdellä voitolla. Joukkue kuuluu kuitenkin sarjan ennakkosuosikeiden joukkoon. "Onneksi seuraava peli tulee nopeasti. Interiä vastaan meillä on erinomainen mahdollisuus ottaa ehjällä 90-minuuttisella täysi pistepotti." mietiskelee Peltonen.

Seuran uusimmat