Haka nappasi ensimmäisen kotivoiton selvin lukemin
Julkaistu: 24.08.2020 00.00

Haka nappasi ensimmäisen kotivoiton selvin lukemin

Paimion Hakan jalkapallon miesten edustusjoukkue kohtasi torstaina kotikentällään Euran Pallon. Sarjataulukossa putoamistaisteluun päätynyt PaiHa onnistui kuitenkin hankalassa paikassa ja nappasi voiton lukemin 4-1

Kaunis elokuinen kesäilta oli houkutellut Paimion urheilupuistoon lähes 200 katsojaa. Kotijoukkueella oli kasassa hyvä kokoonpano, mutta myös Ykkösessä pelaavan Musan Salaman farmijoukkue EuPa oli saanut apuja ylempää.

Paimiolaiset ottivat heti ensi minuutilla pallon hallinnan ja pystyi luomaan lupaavia maalipaikkoja. Ruuti oli kuitenkin vielä aavistuksen kosteaa.

Ottelu ehti vanheta 19 minuuttia, kun ensimmäistä avauskokoonpanoon nostettu Raid Amiri vapautti vihreä paidat juhlintaan. Nuori hyökkääjä sai vapauttavan syötön keskelle Yoonis Muselta ja päästessään vastakkain vieraiden maalivahdin kanssa, hän ei tuhlannut hyvää maalipaikkaa.

Euralaiset pääsivät peliin kiinni ennen taukoa ja pääsivät vaarallisilla vastaiskuilla kokeilemaan Hakan maalivahti Jesse Peltosen venymiskykyä. Kokenut veskari nappasi kuitenkin kaikki pallot näppeihinsä. Tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0 johdossa.

Toista puoliaikaa oli ehditty pelata vain viisi minuuttia, kun Haka sai lunta tupaan. Keskikentän pallon menetyksestä euralaiset pääsivät vastahyökkäykseen. Peltonen torjui kertaalleen komeasti vieraiden vedon, mutta toistamiseen MuSa-vahvistus Arttu Virtanen ei epäonnistunut ja pallo upposi maaliverkon perälle.

Tämän jälkeen EuPalle tarjottiin myös erinomaista paikkaa mennä johtoon, mutta Peltosen yleisöä kohahduttaneet torjunnat pelastivat Hakan kohtalokkaalta takaiskulta.

Vieraiden rynnistyksen katkaisi pelin 68. minuutilla Hakan Yoonis Muse. Tavallisesti peliä rakentava keskikenttäpelaaja Muse pääsi itse vapaaksi ja ohjasi pallon tarkasti vieraiden maalivahdin selän taakse.

Pelin viimeisellä puolituntisella kotijoukkueelle kirjattiin yhteensä kahdeksan tilastomerkintää. 15 minuuttia ennen pelin loppua 3-1 johtoon vihreäpaidat iski hyökkäykseen nostettu Mika Scoarnec Mark Goldsonin tarkasta syötöstä. Samaan aikaan myös peli alkoi vähän kuumentua ja päätuomari Samu Halmetniemi nosti kotijoukkueelle keltaista kortti yhteensä viisi kertaa.

Viimeisen kerran paimiolaisyleisö pääsi juhlimaan, kun minuutti ennen varsinaisen peliajan päätöstä vaihdosta kentälle tullut Djibril Lakh viimeisteli tämän kauden toisen maalinsa. Kotijoukkueen vaihtopenkillä helpotus oli suuri, kun tuomari vihelsi pelin päättyneeksi lukemin 4-1.

Pelin jälkeen päävalmentaja Tom Powersin hymy oli leveä "Tämä oli meille pakkovoitto! Olemme pitkään puhuneet pelitavasta, jota haluamme tavoitella, ja nyt pelaajat alkavat sisäistää sen. Vaikka pelissä oli jaksoja, jolloin tempo oli kadoksissa, onnistuimme pitämään kontrollin pelistä ja luomaan maalipaikkoja."

"Erityisesti haluan nostaa esiin topparina pelanneen Aleksi Heikkilän. Kovalla työllä hän on noussut avauskokoonpanoon ja saatuaan tilaisuuden hän teki erinomaista työtä EuPaa vastaan." Powers ylistää porilaistaustaista pelaajaa.

Ensimmäistä kertaa tällä kaudella kapteenin nauhaa kantanut Heikkilä oli pelin jälkeen tyytyväinen "Saimme latauduttua otteluun erittäin hyvin ja varsinkin ensimmäiseen maaliin asti kentällä näkyi varmasti voitonnälkäisin PaiHa tähän mennessä."

"Viimeiseen varttiin saimme vaihtojen myötä sen ensimmäisellä puoliajalla nähdyn hyvän tempon takaisin ja teimme tarvittavat maalit ottelun voittoon. Erittäin helpottava voitto, jonka pohjalle lähdemme nyt rakentamaan hyvää loppukautta. Kapteenin nauhan kantaminen oli luonnollisesti suuri kunnia ja olen erittäin iloinen, että valmennus koki minut EuPaa vastaan siihen rooliin sopivaksi." Heikkilä jatkaa.

PaiHa matkaa seuraavaksi sarjajumbo SC Wolvesin vieraaksi perjantaina 28.8 klo 18.30. Ottelu pelataan Paraisilla Pajbackan nurmikentällä.

Seuran uusimmat