Hakan naisten ottelut jatkuvat yläloppusarjassa
Julkaistu: 08.09.2021 18.41

Hakan naisten ottelut jatkuvat yläloppusarjassa

Naisten kolmosessa pelaava Paimion Hakan naisten edustusjoukkue on pelannut kaikki kahdeksan alkusarjan otteluaan, joista puolet päättyivät paihalaisten voittoon, kaksi tasapeliin ja kaksi tappioon. Haka sijoittui neljällätoista pisteellä alkusarjassa kolmanneksi, mikä tarkoittaa Hakan otteluiden jatkumista syys-lokakuussa pelattavassa yläloppusarjassa.

Paimion Hakan pääsy viiden joukkueen yläloppusarjaan ratkesi lopulta vasta alkusarjan viimeisessä ottelussa. Haka hallitsi Turun Tovereita vastaan pelattua ottelua varsinkin toisella jaksolla, mutta jännittävässä kamppailussa maalit jäivät viimeisille minuuteille. Lopulta Haka voitti fyysisen ottelun tuloksella 0-2 ja varmisti siten paikkansa viiden parhaan joukossa.

-Olen erittäin tyytyväinen siihen, kuinka olemme pystyneet parantamaan omaa pelaamistamme otteluiden toisella jaksolla. Pelaajat kuuntelevat tarkkaan valmennuksen ohjeita ja pyrkivät hyvällä asenteella tekemään kentällä tarvittavat muutokset, kuvailee joukkueen päävalmentaja Kari Löytönen.

Kauden vähimmäistavoite saavutettu

Paimion Hakan lisäksi ylempään jatkosarjaan selviytyivät porilainen Musan Salama, Raisio Futis, FC Nokia sekä Tampere United. Joukkueet kohtaavat toisensa uudestaan kertaalleen ja kauden päätteeksi sarjan kärkipaikkaa pitävä joukkue nousee ensi kaudeksi naisten kakkoseen. Alkusarjassa kerätyt pisteet jäävät voimaan syksyn sarjataulukkoon, joten ennakkosuosikki sarjanousijaksi on MuSa, joka ei ole kärsinyt tällä kaudella vielä yhtäkään pistemenetystä.

Kauteen lähtiessä Hakan naisilla ei ollut selkeää tulostavoitetta, mutta paikan lunastaminen yläloppusarjasta oli ehdoton vähimmäistavoite.

-Kautemme on ollut nousujohteinen. Pelimme on parantunut koko ajan ja olemme saaneet ajettua lisää junioreita naisten joukkueeseen sisään. Nyt lähdemme voittamaan jokaista jäljellä olevaa ottelua, Löytönen sanoo.

Paimion Hakan naisten ottelut jatkuvat kotona 12.syyskuuta klo 17.30, kun KHT Soikalle matkaa Tampere United. Alkusarjassa joukkueet tasasivat pisteet.


Juttu on julkaistu 7.9. Paimion Kunnallislehdessä.

Kuva: Rainer Lönnbäck, kuvassa Elli Seppä.
Teksti: Pinja Akkanen