Paimion Kaupunki ja Haka solmivat vuokrasopimuksen Soikasta
SeuraJulkaistu: 20.08.2020 00.00

Paimion Kaupunki ja Haka solmivat vuokrasopimuksen Soikasta

Paimion Hakalla on ollut 10 vuoden vuokrasopimus urheilupuiston kenttäalueesta, tuttavallisemmin Soikasta, joka päättyi keväällä 2020. Tuolloin Haka sai virkamiespäätöksellä lyhyen määräaikaisen sopimuksen elokuun loppuun.

Tänään kokoontunut Paimion kaupungin tekninen lautakunta hyväksyi esityksen Soikan vuokraamisesta Paimion Haka ry:lle seuraavaksi viideksi vuodeksi ajalle 1. syyskuuta 2020 – 30. elokuuta 2025.

Vuokrasopimus mahdollistaa ulkopuolisen avustusrahoituksen hakemisen Soikan kehittämiseen. Nykyisellään kentän valaistus on kulunut ja aikakautensa näköinen. Nykyaikaisella led-valaistuksella kentän käyttötunnit lisääntyvät, pelaajien turvallisuus kasvaa ja kaupunki säästää mm. sähkölaskuissa. Valaistuksen saneeraus onkin Hakan urheilullisten asioiden ulkopuolisista hankkeista tärkeimpiä.

– Valtakunnan tilanne koronan suhteen vaikutti myös kaupungin talouteen. Vähintä mitä PaiHa voi yhteistyössä kaupungin kanssa tehdä, on yrittää avustaa olosuhteiden kehittämisessä. Koko vuokrausasia on mennyt todella hyvin kaupungin kanssa, josta suuri kiitos vs. tekniselle johtajalle Juha Saariselle, toiminnanjohtaja Mikko Seppälä avaa prosessia.

Samalla seura jatkaa alueen ylläpitoa edellisen vuokrasopimuksen mallin mukaisesti. Tämä tuo säästöjä kaupungille ja on tärkeä osa paimiolaisen jalkapalloilun identiteettiä. Paihalaisuuteen on kuulunut vuosikymmeniä yhteistyö kaupungin kanssa, molemmat osapuolet toisiaan tukien.

– Kautta aikojen PaiHa on ollut keskuskentällä, ja tämä sopimus syventää edelleen yhteistyötämme kaupungin kanssa, puheenjohtaja Tuomas Hyssälä iloitsee.

Paimion Haka kiittää kaupunkia luottamuksesta. Samalla seura antaa ennakkoon jo valon kipinää kaikille lasten ja nuorten urheilun ystäville. Tarkempi informaatio valaistuksen saneeraustyöhön julkaistaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.