Otteluraportti 17.6.2022 Masku - PaiHa
Julkaistu: 20.06.2022 16.13

Otteluraportti 17.6.2022 Masku - PaiHa

Haka kaatoi Maskun ensimmäistä kertaa miesmuistiin: Masku - PaiHa 1-2 (0-2)

Paimion Hakan kausi miesten kolmosessa jatkui viime perjantaina Maskussa. Joukkueiden edelliset kohtaamiset olivat kausilta 2017, 2019 sekä 2020. Näistä kohtaamisista saldona oli kolme voittoa Maskulle, sekä kaksi kertaa pisteet oli jaettu tasatuloksella. Perjantain näyttämönä toimi pitkän talven jäljiltä vielä heikossa kunnossa ollut Taponkedon nurmikenttä. Haka joutui lähtemään otteluun ilman päävalmentajaa, kun Petar Obradovic oli edellisen ottelun kentältäpoistosta johtuen toimitsijakiellossa. Juho Koivunen palasi kokoonpanoon paikkaamaan pelikiellossa olleita Carlos Da Silvaa ja Ermal Brahimia, lisäksi Casper Fingerroos palasi kokoonpanoon pitkän tauon jälkeen.

Perjantain ottelussa Haka hyppäsi heti alusta kuskin paikalle ja otti pelinhallinnan itselleen kotijoukkueen tyytyessä seuraamaan tilannetta matkustajan paikalta. Haka pääsi vyöryttämään vaarallisia hyökkäyksiä vasemman laidan kautta ja lopulta ensimmäinen osuma nähtiin jo 9 minuutin pelin jälkeen. Fatos ”Seppo” Durmishi ja Veeti Laine rakensivat vasemmalta laidalta hyökkäyksen ja lopulta Haya Fofana pääsi sijoittamaan pelivälineen verkon perukoille muutamasta metristä. Hakan hyvä ote ja hyökkäysalueen pallonriistot jatkuivat ja puolittaisia tilanteita syntyi lisää. 21 minuutin pelin jälkeen verkot heiluivat seuraavan kerran, kun sama kolmikko pääsi jälleen kerran vasemmalta laidalta läpi ja tällä kertaa Veeti Laine nosti pallon maalivahdin yli ja lukemiksi 0-2. Ensimmäisen jakson lopussa kotijoukkue sai hieman paremmin pelistä kiinni, mutta Miikka Länsimiehen ja PaiHa-kapteeni Fredrik Kuokkasen johtama puolustus tylsytti Maskulaisten hyökkäyksen terävimmät kärjet kerta toisensa jälkeen. Tauolle siirryttiinkin 0-2 lukemissa.

Tauon jälkeen kotijoukkue sai pelin juonesta paremmin kiinni, mutta ensimmäinen tilanne tuli kuitenkin vieraille. Juho Koivunen antoi 47 minuutin kohdalla vasemmalta laidalta vapaapotkun, jonka Hakan Fofana sijoitti aivan oikeaan yläkulmaan, osuma kuitenkin hylättiin paitsiona ja ottelu jatkui 0-2 lukemissa. Jakson edetessä Maskun paine hyökkäyspäässä kasvoi. Lopulta kotijoukkueen kova työ sai palkintonsa, kun 68 minuutin pelin jälkeen keskityksen jälkitilanteessa Aatu Hagelberg laukoi todella komealla vasemman jalan laukauksella kavennuksen. Maskun painostus jatkui ja pallo kävi kahteenkin otteeseen ylärimassa. PaiHalle avautui myös omat vastaiskun mahdollisuutensa Maskun panostaessa hyökkäyspeliin koko joukkueen voimin. Hakan kova koko joukkueen puolustustaistelu ja Jani Granitin tärkeät torjunnat ratkaisivat lopulta sen, että kolme pistettä matkasi Hakan mukana Paimioon. Katsomosta ottelua seurannut PaiHan päävalmentaja Petar Obradovic kiitteli joukkueensa ensimmäisen jakson pelaamista ja harmitteli, että lukuisista maalipaikoista huolimatta enempää maaleja ei nähty. Päävalmentajan erityiskiitos ottelusta meni Miikka Länsimiehen, Fredrik Kuokkasen ja Aaro Hällforssin vakuuttaville pelisuorituksille.

Sarjakauden neljä ensimmäistä ottelua hävinnyt PaiHa keräsi nyt pisteitä jo viidennessä peräkkäisessä ottelussa ja nousi voiton myötä sarjataulukossa sijalle 8. Hakan pelit miesten kolmosessa jatkuvat 2.7. kun vieraaksi Soikalle saapuu Turun Pallokerho.