Hei kaikki syksyn 2023 PaiHan luistelu- ja kiekkokoululaisten vanhemmat!

 

10.12. huipentuu luistelu- ja kiekkokoulun syyskausi kiekkokouluturnaukseen. Osallistuminen on tietysti vapaaehtoista, mutta sisältyy syyskauteen. Jotta tiedämme montako joukkuetta PaiHalta osallistuu turnaukseen, niin tarvitsemme tiedot omista pelaajistamme. Turnauspäivä on sunnuntaina 10.12. ja ekat pelit käynnistyvät noin klo 9:30 ja viimeiset klo 14 aikoihin. Tarkempi aikataulu lähetetään, kun lopullinen ohjelma saadaan valmiiksi.

 

PaiHan pelaajat jaetaan peliryhmiin, joista toiset osallistuvat U7 ja nuoremmat sarjaan ja toiset U8 + nuoremmat sarjaan. Ainakin TPS:n ja TuTon vastaavat kiekkokoululaiset ovat tulossa pelaamaan. Turnaus on leikkimielinen ja toteutetaan kaikki pelaa-periaatteella, rohkeasti mukaan! Kukin peliryhmä saa useamman pelin päivän aikana. 

Jotta turnauspäivä saadaan sujuvasti hoidettua, tarvitsemme myös teitä huoltajia erilaisiin tehtäviin turnauksen aikana. Klikkaile siis eri vaihtoehdoista kaikki, mitkä sopivat. Jaetaan hommat niin, ettei kenellekään tule liian isoa tehtävää yksinään. Tavoite on jakaa myös omat pelit siten, että puolet pelaa aamupäivän aikana ja puolet iltapäivällä. Näin saadaan pukukopit riittämään. 

 

Kiekkokouluturnaus on aina ollut kauden kohokohta! Tehdään tästäkin turnauksesta hieno tapahtuma lapsille ja taustajoukoille.