
Paimion Hakan naisten edustusjoukkue lähti sunnuntain vierasotteluun Kauniaisiin kovat paineet niskassaan. PaiHan oli voitettava ottelu, jotta joukkue säilyttäisi paikkansa Naisten Kakkosessa. PaiHa ei kuitenkaan yltänyt omalle tasolleen, vaan GrIFK vei ottelun lopulta selvin lukemin 5–1.
PaiHa sai otteluun vahvan alun ja onnistui paineistamaan kotijoukkueen päätyä. Ottelun avausmaalissa onnistui kuitenkin GrIFK, kun Matilda Lille iski PaiHan purkupallon maaliin. 10 minuuttia myöhemmin Lille oli jälleen asialla, kun hyökkääjän komea laukaus tippui yläriman alle. PaiHan hyökkäykset eivät tuottaneet tulosta, joten joukkue joutui lähtemään ottelun toiselle puoliskolle 2–0 tappioasemasta.
Ottelun 56. minuutilla Tuuli Särkkä pääsi PaiHan puolustukselta karkuun ja viimeistelemään tilanteeksi 3–0. PaiHa nosti entisestään riskitasojaan, mutta ei onnistunut maalinteossa. GrIFK sen sijaan rankaisi armottomasti ja siirtyi 4–0 johtoon Marianna Langhoffin viimeistelyllä.
Synkistä numeroista huolimatta PaiHa jatkoi sisukkaasti taistelua ja onnistui maalinteossa 74. minuutilla. Meira Armannon komea laukaus löysi tiensä maaliin ja toi ilonpilkahduksen paimiolaisten iltaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin Viivi Lehtisen puskumaali vapaapotkusta sinetöi ottelun loppulukemiksi tylyt 5–1.
PaiHan päävalmentaja Sami Haltia harmitteli tappiota ottelun jälkeen:
- Ottelu oli meiltä heikko suoritus tärkeällä hetkellä. Onnistuimme paineistamaan hyvin ottelun alussa, mutta emme lopulta pystyneet taistelemaan ottelun voitosta. GrIFK rankaisi armottomasti paikoistaan.
Tappion myötä PaiHa sijoittuu sarjataulukossa suoran putoajan paikalle. Joukkueella on kautta jäljellä enää yhden ottelun verran. Kauden päätösottelu FC Honkaa vastaan pelataan KHT Soikalla lauantaina klo 15.
Kuva: Alina Sippola.
| 21.09.2026 21.36 | PaiHan säilymishaaveet kariutuivat Kauniaisissa |
| 14.09.2026 20.51 | PaiHa taipui Espoon Palloseuralle selvin lukemin |
| 07.09.2026 12.54 | PaiHan vahva taistelu riitti pisteiden jakoon |
| 02.09.2026 11.06 | Heikko esitys jätti PaiHan pisteittä Helsingissä |
| 15.08.2026 14.28 | Siina Kossa siirtyy TPS:n edustusjoukkueen vahvuuteen |
| 14.08.2026 15.57 | PaiHa kärsi tappion paikalliskamppailussa |