Miesten nelonen: 24.7.2025 Paimion Haka – FC Eurajoki 3-0 (1-0)
Hakan miehet kohtasivat viime torstaina nelosen syyskauden avausottelussa FC Eurajoen. Tällä kertaa pisteistä taisteltiin lähes 30 asteen lämmössä. Aiemmassa kohtaamisessa sarja-avauksessa kylmässä huhtikuisessa kevätillassa Haka hakiEurajoelta kolme pistettä lukemin 2-3.
Ottelu alkoi Hakan hallinnalla, mutta FC Eurajoki puolusti tiiviisti ja pyrki vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Hakan kapteeni Fredrik Kuokkanen oli saanut tähän otteluun rinnalleen puolustuslinjaan Aaro Hällforssin, Wilber Fomenkon ja Hakan B-junioreista Vilhelmi Löytösen. Lisäksi Jani Granit paikkasi maalinsuulla varusmiespalvelustaan suorittavaa Aldin Foricia.
Vaikka Eurajoki pääsi muutamaan otteeseen iskemään vaarallisesti vastaan, vahvasti pelannut Hakan puolustus piti vieraat poissa pahemmilta maalipaikoilta. Ensimmäistä osumaa saatiin odottaa kuumassa kesäillassa vajaat puolituntia.
Pirteästi pelannut Miro Perkonoja pääsi useaan otteeseen maalipaikoille, mutta maalitolpat ja hyvin Eurajoen maalilla pelannut Juho Hankaankorpi pitivät lukemat tasoissa. Lopulta 27. minuutilla PaiHa sai juhlan aihetta, kun Juho Koivunen antoi tarkan syötön ja Mashar ”Masse” Khasrawi viimeisteli 1-0 lukemat nostolla takakulmaan. Samoissa lukemissa mentiin tauolle.
Toisella jaksolla pelin henki jatkui samana, Haka hallitsi palloa ja vieraat pyrkivät puolustamaan tiiviisti. Sajjad Al-Hamzwivapautti 50. peliminuutilla Ibrahim ”Ibi” Tunin nokikkain maalivahdin kanssa. ”Ibi” ei tästä paikasta erehtynyt vaan sijoittti alakulmaan ja lukemiksi 2-0. Samalla 39-vuotiaalle kokeneelle hyökkääjälle merkittiin maali tilastoihin jo kolmannessa peräkkäisessä pelissä.
Hakalle siunaantui vielä useita paikkoja, mutta joukkue ei tuntunut saavan pelivälinettä millään sisään. FC Eurajoki taisteli vahvasti loppuun asti ja pelin hallinta näytti kääntyvän vieraiden suuntaan. Lopulta viimeisellä peliminuutilla Aaro Hällfors puski Juho Koivusen antamasta kulmasta kauden viidennen osumansa ja pisteet jäivät ansaitusti Paimioon.
Voiton myötä Haka kohensi asemiaan ja nousi sarjataulukossa viidenneksi. Hakan pelit jatkuvat sunnuntaina 3.8 Kuuvuoren Laakin vieraana. Seuraava kotipeli pelataan 8.8, kun vieraaksi Soikalle saapuu JyTy.
08.08.2025 09.34 | Syyskausi jatkui Kuuvuoren Laakin vieraana |
08.08.2025 09.24 | Hakan miehet voittoon syyskauden avausottelussa |
03.07.2025 21.17 | Hakan miehet jakoivat pisteet Wilppaan kanssa Salossa |
03.07.2025 21.05 | TuWe taipui 18.6. |
03.07.2025 20.58 | Tappio kotikentällä 13.6. |
03.07.2025 20.53 | Kesäkuun alussa maistuva voitto Turussa |