PaiHan miehet jatkoivat miesten nelosen syyskauden otteluita sunnuntaina Turussa Kuuvuoren Laakin vieraana.
Haka pääsi otteluun kohtuullisen vahvalla kokoonpanolla, mutta poissa olivat edelleen kauden debyyttiä nilkkavamman jäljiltä odottava Leevi Sahlström, sarja-avauksessa loukkaantunut Casper Fingerroos, kesäkuusta asti sivussa ollut Vinilson ja Nazarii Tkachuk. B-junioreista avuksi miesten mukaan nousi Vilhelmi Löytönen.
Ottelu alkoi Hakan hyvällä ja vahvalla hallinnalla KuuLan pyrkiessä puolustamaan tiiviisti. Haka parhaat paikat aukesivat ensimmäisellä jaksolla Mazhar ”Masse” Khasrawille, mutta tämän laukaus 16-aluella suuntautui päin vahvasti KuuLan maalilapelannutta Kristian Viitalaa.
Juho Koivunen pääsi seuraavaksi yrittämään maalintekoa vapaapotkusta, mutta laukaus suuntautui vain muutaman sentin yli vasemman yläkulman. Ensimmäinen jakso oli selvää Hakan hallintaa, mutta viimeinen silaus puuttui ja tauolle mentiin 0-0 lukemissa.
Toisella jaksolla Hakan vahva hallinta jatkui entisestään. Lopulta 52. minuutilla saatiin myös tulosta, kun alkuvuonna suoritetun varusmiespalveluksen ja loukkaantumisten jäljiltä kentille palannut Miro Perkonoja pääsi viimeistelemään 0-1 lukemat Juho Koivusen antaman kulmapotkun jälkitilanteesta.
Perkonojan osuman jälkeen Haka sai pitkän hallintajakson hyökkäyspäähän. Noin 15 minuutin sisällä joukkue rakensi 7 hyvää maalipaikkaa, mutta Viitala KuuLan maalilla venyi lukuisiin huipputorjuntoihin tai pallo päätyi yli tai ohi.
Lopussa kotijoukkue rakensi paineen Hakan maalille ja kulmapotkun jälkitilanteessa pallo kävi jo lähes maaliviivalla. Sanonta kuuluu että ” Jos et itse saa paikoista sisään, niin vastustaja varmasti saa” ja näin kävi tälläkin kertaa.
Ottelun yliajalla KuuLa pääsi rakentamaan vielä viimeisen hyökkäyksen ja kotijoukkueen Niko Virtanen pääsi viimeistelemään maalin edustalta 1-1 tasoituksen ja samalla ottelun loppulukemat.
Hakan peli kaatui heikkoon viimeistelyyn maalipaikoissa. Ottelun maalipaikat kirjattiin Hakalle karkeasti lukemin 12-2, mutta kun tehdyt maalit lasketaan, pisteet jaettiin Turussa. Tasapelin pettymyksestä huolimatta kyseessä oli Hakan miehille jo neljäs peräkkäinen tappioton ottelu.
Hakan pelit jatkuvat perjantaina kotikentällä, kun vieraaksi Soikalle saapuu sarjakärki Jyrkkälän Tykit, ottelu alkaa kello 1900.
08.08.2025 09.34 | Syyskausi jatkui Kuuvuoren Laakin vieraana |
08.08.2025 09.24 | Hakan miehet voittoon syyskauden avausottelussa |
03.07.2025 21.17 | Hakan miehet jakoivat pisteet Wilppaan kanssa Salossa |
03.07.2025 21.05 | TuWe taipui 18.6. |
03.07.2025 20.58 | Tappio kotikentällä 13.6. |
03.07.2025 20.53 | Kesäkuun alussa maistuva voitto Turussa |