
Paimion Hakan naisten edustusjoukkue kohtasi lauantaina vierasottelussa Espoon Palloseuran, joka lähti otteluun ennakkosuosikkina lohkon neljänneltä sijalta. Lohkon häntäpäässä kamppaileva PaiHa onnistui kuitenkin haastamaan espoolaiset ja venymään tasapeliin.
EPS oli ottelussa kuskin paikalla, mutta PaiHa hyödynsi hyökkäyksensä tehokkaasti. Ensimmäinen maali nähtiin kotijoukkueen toimesta 22. peliminuutilla, kun Milja Terho pääsi iskemään irtopallon PaiHan verkkoon. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Matilda Heikkilä vei paimiolaiset tasoihin onnistuneen prässin päätteeksi.
Toisella jaksolla ottelu eteni pitkään tasalukemissa, kunnes PaiHan tuore vahvistus Ada Rönnemaa vei vieraat johtoon viimeistelemällä hyökkäyksen päätteeksi pallon verkkoon. EPS jatkoi kuitenkin painostustaan ja nousi tasoihin kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Ella Vilkman laukoi tilanteeksi 2–2. Ottelun loppuhetkillä espoolaiset hakivat vielä vimmatusti voittomaalia, mutta pallo ei uponnut PaiHan verkkoon monista yrityksistä huolimatta.
Hyökkääjä Ada Rönnemaa piti tasatulosta oikeutettuna:
- Joukkue lähti peliin hyvällä taisteluilmeellä. Mahdollisuudet pelissä oli voittoonkin, mutta yksi piste kotiin viemisiksi oli tällä kertaa reilu tulos ja jätti hyvää voitonnälkää seuraavaan otteluun.
PaiHan pistejahti jatkuu lauantaina kotiottelulla, kun GrIFK Kauniaisista saapuu vieraaksi kello 16 alkavaan otteluun. Luvassa on kova taistelu pisteistä, sillä GrIFK on vain kolmen pisteen päässä paimiolaisista.
Kuva: Alina Sippola.
| 09.06.2026 15.29 | PaiHa taisteli pisteen kotiin Espoosta |
| 31.05.2026 13.38 | PaiHa taipui Espoossa sarjakärjelle |
| 25.05.2026 18.43 | Tiukka taistelu kääntyi Naisten Edustuksen kotivoittoon |
| 18.05.2026 18.38 | Viime hetken tappio Helsingissä |
| 10.05.2026 10.52 | PaiHa taipui paikallisottelussa TuWelle |
| 27.04.2026 13.11 | Tasainen ottelu Helsingissä kääntyi PaiHan tappioksi |