
Hakan valmennuspäällikkö Rodrigo Martins Vaz ja seuran kahden vuoden työsopimus päättyy kauden lopussa sopimuksen mukaan.
Olemme saaneet Hakassa nauttia Rodin valmennusosaamisesta, innostavuudesta sekä uusista ideoista kahden vuoden ajan kertoo Hakan jalkapallojaoston puheenjohtaja Tero Lahti. Seuran johtokunta teki elokuussa päätöksen Rodin jatkosta. Emme kuitenkaan päässeet neuvotteluissa sopimuksen yksityiskohdista, joten yhdessä Rodrigon kanssa sovimme ettemme käytä sopimuksen optiovuotta jatkaa Lahti.
Kiitos Paimion Hakalle mahdollisuudesta tulla valmentamaan Suomeen ja Paimioon kertoo Rodrigo. Vuodet Paimiossa ovat olleet hienoja ja opettavaisia monella tavalla. Paimio jää sydämeeni kaupunkina, jossa on hyviä ihmisiä ja innostuneita pelaajia jatkaa Rodrigo. Tavoitteenani on edelleen tulla hyväksi valmentajaksi ja neuvottelut valmennusuran jatkumisesta Suomessa ovat käynnissä kertoo Rodrigo positiivisena tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Hakan johtokunta on yhdessä Rodrigon kanssa aloittanut suunnittelemaan, miten Rodrigon työt jaetaan seurassa. Viimeisenä kahtena vuotena Rodrigon johdolla olemme kehittäneet pelaajien henkilökohtaisia taitoja sekä valmentajien yhteistyötä. Tämä työ jatkuu seurassa Rodrigon suunnitelmiin pohjalta kertoo Lahti. Olen myös jo keskustellut ensivuoden Mika Ojala futiskoulun ohjaamisesta Rodrigon kanssa kertoo Lahti Hakan ensi kauden suunnitelmista.
Haka kiittää Rodrigoa erinomaisesta työstä seuran ja pelaajien kehittäjänä ja toivottaa hänelle menestystä valmentajapolulle ja elämään.


| 09.09.2026 18.03 | Futiskerhot alkavat 26. syyskuuta! |
| 09.09.2026 14.49 | Sinustako futisvalmentaja? |
| 01.09.2026 14.48 | REKRY: Luistelukoulun vastaanottoon ja kioskille kaivataan työntekijää |
| 17.08.2026 10.12 | Syksyksi uusi harrastus? Perheluistelun sekä luistelu- ja kiekkokoulun ilmoittautumiset avattu |
| 14.08.2026 12.01 | Koripallon syyskausi starttaa sunnuntaina 16.8. |
| 16.06.2026 16.13 | KHT Soikan energiaremontti käynnissä |