Viime vuonna nimesimme futiskoulun jalkapallolegenda Kim Suomisen mukaan, tänä vuonna palataan juurillemme ja jalkapallokoulu kantaa taas Mika Ojalan nimeä. MOFK-nimellä jalkapallokoulua on järjestetty jo yli kymmenen vuoden ajan. Mika Ojalan hieno jalkapalloura käynnistyi Paimion Hakassa ja jatkuu nyt valmentajana SJK:ssa. Mika Ojala pelasi urallaan ammattilaisena Suomen lisäksi Ruotsissa ja Saksassa sekä edusti Suomea myös maajoukkueessa. Ojala valittiin pelivuosinaan kolme kertaa vuoden liigapelaajaksi ja hän on myös voittanut FC Interissä Suomen mestaruuden 2008, sekä Suomen Cupin kahdesti kausina 2009 ja 2018. Ammattilaisuransa hän päätti kauteen 2019.
Mika Ojala futiskoulu (MOFK) järjestetään Paimion urheilupuiston alueella 5.-8.6.2023 klo 9.45-14. Leirin päävetäjänä toimii Paimion Hakan valmennuspäällikkö Petar Obradovic. Treenejä on vetämässä Obran lisäksi joukko muita huippuvalmentajia Turun seudulta sekä Turun Palloseuran ja FC Interin pelaajia unohtamatta Paimion Hakan omia, tuttuja valmentajia.
MOFK on tarkoitettu kaikille 7-13 vuotiaille (2010-2016) syntyneille tytöille ja pojille.
Futiskoulun sisältö:
Treenipäivät koostuvat aamupäivän osuuden harjoituksista, jonka jälkeen ruokaillaan lounas. Ruokailun jälkeen ohjelma jatkuu iltapäiväosuuden harjoituksilla. MOFK alkaa maanantaina klo 9.30, muina päivinä klo 9.45. Harjoitukset alkavat päivittäin klo 10.00 ja päättyvät klo 14.00.
Jalkapallokoulun hinnat:
Nopean varaajan hinta voimassa 30.4. asti!
120€ / pelaaja sisältäen valmennuksen, pelipallon, paidan ja päivittäisen lounaan.
100€ /sisarus samasta perheestä.
1.5. alkaen normaalit ilmoittautumishinnat
150€ / pelaaja
120€ /sisarus
Ilmoittautuminen 31.5. mennessä .
Peruutusehdot:
Osallistumisen peruutus 15.5.2023 mennessä, rahat takaisin 100%.
Myöhemmin peruutetuista ainoastaan lääkärintodistuksella palautus 50% hinnasta, osallistuja saa tuolloin pallon ja pelipaidan itselleen.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Kirsi Haltia
+358 40 837 0931
toiminnanjohtaja@paimionhaka.fi
08.06.2023 16.52 | Ilmoittautuminen avoinna! |
23.05.2023 16.49 | K-ryhmän ja Palloliiton Futiskiertue liikuttaa alakoululaisia Paimiossa |
15.05.2023 14.56 | Nappulaliigan pelikierros 16.5. |
11.05.2023 16.30 | Jääkiekkokauden päätösjuhlat 4.5. |
28.04.2023 13.38 | Kesäteatteriin Paimion Hakan kautta 9.7. klo 15 |
25.04.2023 18.34 | Paimion Hakan kevätkokous 10.5. klo 18 |