Jääkiekkokauden päätösjuhlat 4.5.
SeuraJulkaistu: 11.05.2023 16.30

Jääkiekkokauden päätösjuhlat 4.5.

Viime viikolla juhlittiin Hakan jääkiekkoilijoiden kauden päätöstä Hanhijoen koululla. Työntäyteinen kausi 22/23 sai arvoisensa juhlavan päätöksen, kun saimme kuulla katsauksen menneen kauden kohokohtiin, palkita nuoria kiekkoilijoita ja antaa tunnustusta seuratyössä ansioituneille. Raikuvat aplodit, rytmikkäät kannustushuudot ja Paihan oma maalilaulu saatteli koko porukan ansaitulle kesälomalle.

Jaoston puheenjohtaja Kimmo Häkkänen kertasi kautta ja kertoi erityisesti nauttineensa harjoitusten seuraamisesta kaukalon laidalla. Puheenvuorossa palattiin myös loppukevään turnauskokemuksiin jokaisen peliryhmän näkökulmasta.

Paimion Hakan toiminnanjohtaja Kirsi Haltia puolestaan kertoi päättyneen kauden kiekkokoulun kuulumiset - liikutimme seurana n. 70 lasta jäällä, mikä on näillä seudulla ennätyslukuja! Myös toiminnan laadusta olemme saaneet hyvää palautetta ihan liittotasolla. Kiitokset kuuluu kiekkokoulun rehtorille Matti Veijolalle sekä isolle joukolle ohjaajavanhempia ja omista junioreista koottuja apuvalmentajia. Kirsi myös kannusti lätkäjätkiä ja -mimmejä rohkeasti osallistumaan kesän aikana oman seuran futis- ja kiekkoleireille!

Valmennuspäällikkö Ville Rindell avasi seudullamme suhteellisen ainutlaatuista harjoittelu- ja kilpailumalliamme lisää. Jotta seurana pystyisimme tarjoamaan mahdollisimman monelle kiekkoilijan alulle mahdollisuuden harrastaa, harjoitella ja kilpailla oman kiinnostuksen, motivaation ja taitotason mukaisesti joustavilla harjoitusmäärillä, taloudellisen tehokkaasti, lähellä kotia ja koulua ja vielä yhdessä kavereiden kanssa, olemme jo toista kautta toimineet yhtenä juniorijoukkueena. Harjoitus- ja peliryhmät kootaan joustavasti yli ikäryhmien, jolloin tekeminen on mielekästä mahdollisimman monelle - haastetta, onnistumisia, pettymyksiäkin sopivassa määrin. Isona visiona tämän taustalla on, että vielä joskus PaiHa pystyisi seurana tarjoamaan juniorille pelaajapolkua kiekkokoulusta edustukseen asti. Ihan vielä ei siihen päästä, mutta unelma elää! Kaudella 22/23 meillä oli kaksi ryhmää molemmissa U9 ja U10, peliryhmät U12AAA, U12AA, U13AAA ja U13AA sekä yhteisjoukkue TarUn kamssa U14AAA - yhteensä 83 pelaajaa! 💪

Ja sitten palkintoihin

Vuoden Nuorina kiekkoilijoina palkittiin U9 Peetu, Henrik, Eelis ja Benjamin sekä U10 Alvar, Eetu, Iiro ja Aapo

Vuoden Pelaajat U13AA Aapo ja U12AAA Klaus (poissa U14AAA Lassi, U13AAA Anton ja U12AA Noel). Vuoden Kehittyjät U13AAA Niilo, U12AAA Justus ja U12AA Urho (poissa U14AAA Jenna ja U13AA Heimo). Vuoden Tsempparit U13AAA Vili, U13AA Konsta, U12AAA Eemil ja U12AA Aarne ja Aamos (poissa U14AAA Aatu).

Vuoden Jojo Tommi Paasovaara 🏆

Vuoden Valmentaja Ossipekka Lehtonen 🏆

Vuoden Vapaaehtoinen Riikka Lehtonen 🏆

Vuoden Huoltaja Mikko Siitonen 🏆 (joka ei työesteen vuoksi päässyt paikalle).

Lisäksi puheenjohtajan erikoistunnustus tärkeälle taustahenkilölle - iloisia lukuhetkiä Ossi Vesalaiselle TPS 100-vuotisjuhlajulkaisun parissa.

Kiekkokoulun aktiivisimmat apuohjaajat saivat myös pienen kiitoksen ja diplomit arvokkaasta panoksestaan.

Sitten herkuteltiin suussa sulavin kiekkoleivoksin. Erityiskiitos Elinalle tämän elämyksen järjestämisestä - kyllä maistui!

Lämmin kiitos koko kiekkoväelle kivoista juhlista ja kaikille kiekkohulluille sopivan lämmintä, rentoa ja puuhakasta kesää! Nähdään taas syksyllä hallilla!