K-ryhmän ja Suomen Palloliiton yhteistyö näkyy kesällä leikkimielisten Futiskiertue-tapahtumien myötä K-kaupoissa eri puolilla Suomea. Kiertueen tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan tarjoamalla maksuttoman liikunnallisen tapahtuman kolmenkymmenen K-kaupan pihalla kesän aikana. Luvassa on kesän iloisin kauppareissu asiakkaille ja erityisesti jalkapalloilusta kiinnostuneille junioreille.
Futiskiertueella lapset ja nuoret perheineen pääsevät testaamaan palloilutaitojaan erilaisissa hauskoissa liikuntaan ja jalkapalloon liittyvissä pisteissä. Osallistujat voivat haastaa kavereitaan esimerkiksi futisdartsissa, pöytäfutiksessa ja reaktiokisassa. Myös Huuhkajien ja Helmareiden maskotit Bubi ja Helmi kiertävät tapahtumissa ilahduttamassa lapsia.
Tänä vuonna Futiskiertue käynnistyy toukokuussa koulutapahtumilla, joihin on kutsuttu paikallisia alakouluja. Futiskiertue saapuu K-Supermarket Paimion pihaan keskiviikkona 24.5. klo 9.30-13.30. Tapahtuman järjestämisestä Paimiossa vastaavat Paimion Haka ja K-Supermarket Paimio. Osallistujat ovat ilmoittautuneet mukaan etukäteen koulujen kautta.
Futiskiertueen kesä-syyskuun tapahtumat ovat avoimia kaikille! Näet kiertueen aikataulut K-ryhmän sivuilta: K-ryhmän Futiskiertue kannustaa lapsia liikkumaan - K-ryhmä (k-ryhma.fi)
25.04.2025 14.11 | In Memoriam Niilo Suokko |
24.04.2025 17.41 | Jalkapallon Miesten edustuksen ensimmäinen kotipeli 25.4.2025 |
17.04.2025 14.58 | PaiHa tarjoaa kesäksi kivaa toimintaa! |
17.04.2025 14.43 | UUTTA! Futiseskari 4-6-vuotiaille |
10.04.2025 13.09 | Tule mukaan Mika Ojala-futiskouluun 16.-18.6. |
10.04.2025 12.53 | Nappulaliiga 2025 ilmoittautuminen on avattu! |