
Paimion Hakan naisten edustusjoukkue kohtasi lauantaina kauden kolmannessa ottelussaan helsinkiläisen HIFK:n. PaiHa lähti kotiotteluun sisuuntuneena, sillä viime pelin heikko esitys jätti selkeän vaatimuksen tasonnostolle. Tällainen myös nähtiin, kun PaiHa voitti helsinkiläiset tiukan väännön jälkeen numeroin 2–1.
Ottelun ensimmäiset viisitoista minuuttia mentiin täysin vierasjoukkueen komennossa, mutta paimiolaiset pääsivät vähitellen peliin mukaan. Maalin suulla Tanja Jaakola piti huolen siitä, että kotijoukkue pääsi tauolle maalittomassa tasatilanteessa.
Toisella jaksolla HIFK siirtyi kuitenkin pian johtoon, kun Marie-Sofie Ahti viimeisteli ottelun avausmaalin hyvän hyökkäyskuvion päätteeksi. Kymmenen minuuttia myöhemmin PaiHa sai mahdollisuuden ottelun tasoittamiseen, kun Maisa Ikäheimosta rikottiin rangaistuspotkun arvoisesti. Iina Pienimäki vei pallon pilkulle ja tasoitti ottelun seuraamalla oman laukauksensa maaliin.
70. peliminuutilla Ikäheimonen, Louisa Gühr ja Meira Armanto onnistuivat rakentamaan hyvän vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Armanto haastoi vastustajan puolustuslinjan ja iski pallon komeasti yläriman alle. Myös helsinkiläisillä oli useita maalipaikkoja, mutta maalivahti Jaakola piti joukkueensa kiinni voitossa rohkeilla vastaantuloillaan.
Vielä ottelun lopulla HIFK paineisti voimakkaasti, mutta PaiHa puolusti sisukkaasti johtoasemaansa. Kun erotuomari vihelsi pilliin ottelun päättymisen merkiksi, repesi KHT Soikalla riemu kauden ensimmäisestä voitosta.
Vahvan ottelun pelannut PaiHan kapteeni Meira Armanto iloitsi joukkueensa hienoa esitystä.
- Koko joukkueelta nähtiin valtava tasonnosto edellisestä pelistä. Pelin alun olimme vaikeuksissa, mutta pidimme päämme kylmänä ja kamppailimme tappioasemasta voittoon.
PaiHan ottelut jatkuvat vieraspelimatkalla, kun joukkue suuntaa lauantaina Helsingin Töölöön IF Gnistanin kakkosjoukkueen vieraaksi.
Otteluemäntä Voimakas Sali palkitsi parhaina pelaajina vierailta maalivahti Peppi Niemen ja kotijoukkueelta Meira Armannon.
| 07.09.2026 12.54 | PaiHan vahva taistelu riitti pisteiden jakoon |
| 02.09.2026 11.06 | Heikko esitys jätti PaiHan pisteittä Helsingissä |
| 15.08.2026 14.28 | Siina Kossa siirtyy TPS:n edustusjoukkueen vahvuuteen |
| 14.08.2026 15.57 | PaiHa kärsi tappion paikalliskamppailussa |
| 10.08.2026 13.30 | Kokenut liigapelaaja Emma Santamäki Paimion Hakaan |
| 10.08.2026 13.29 | PaiHan naiset hakivat vakuuttavan voiton Helsingistä |