
Paimion Haka kohtasi viikonloppuna Naisten Kakkosen kotiottelussa helsinkiläisen IF Gnistanin kakkosjoukkueen. Keväällä Helsingissä pelatussa kohtaamisessa kotijoukkue Gnistan oli vahvempi maalein 2–0. Sarjassa vähiten maaleja päästänyt Gnistan piti maalinsa puhtaana myös lauantaina Paimiossa, kun PaiHa jäi ilman osumia.
Ottelu oli tasainen kamppailu. PaiHa hallitsi ajoittain peliä ja piti palloa pitkiä jaksoja vastustajan kenttäpuoliskolla, mutta ei päässyt maalintekopaikoille. Myöskään Gnistan ei onnistunut rakentamaan vaarallisia maalipaikkoja.
Ottelun ratkaisi ensimmäisellä puoliajalla nähty taidokas yksilösuoritus, kun Gnistanin Matilda Törnqvist laukoi yllättäen näyttävän kierrepallon maalin ylänurkkaan.
PaiHa haki ottelun toisella jaksolla kovin tasoitusosumaa, mutta ei onnistunut murtamaan Gnistanin puolustusta.
- Paiskimme töitä vahvaa vastustajaa vastaan, mutta tällä kertaa se ei riittänyt tulokseen. Tappio tietysti harmittaa, sillä ottelussa oli saumat tasapeliin, PaiHan päävalmentaja Sami Haltia harmitteli ottelun jälkeen.
Lauantain tiukka tappio oli jo kauden viides, jonka PaiHa hävisi vain yhden maalin erolla. Isossa roolissa PaiHan keskikentällä ahkeroiva Heidi Rannikko (kuvassa) näkee, että etenkin joukkueen pallollisessa pelissä on vielä kehitettävää:
- Tällä kaudella tasaiset pelit ovat harmillisen usein kääntyneet meidän tappioiksemme. Omassa pallollisessa pelissämme on vielä kehitettävää, mutta puolustuspeli näyttää jo hyvältä syksyn ratkaisupelejä kohti mentäessä.
PaiHan ottelut jatkuvat lauantaina 8. elokuuta vierasottelulla, kun joukkue matkustaa Helsingin Jätkäsaareen PPJ:n vieraaksi.
Kuva: Harri Falck. Lisää kuvia ottelusta: https://www.harrifalck.fi/Gallery/Sports/PaiHa-IF%20Gnistan-2/
| 10.08.2026 13.30 | Kokenut liigapelaaja Emma Santamäki Paimion Hakaan |
| 10.08.2026 13.29 | PaiHan naiset hakivat vakuuttavan voiton Helsingistä |
| 03.08.2026 15.40 | PaiHa taipui tasaisessa kamppailussa IF Gnistanille |
| 27.07.2026 13.50 | PaiHa avasi syyskierroksensa tärkeällä voitolla |
| 26.06.2026 13.34 | PaiHa kärsi jälleen niukan tappion |
| 15.06.2026 20.03 | PaiHa kärsi kotonaan katkeran tappion |